Nauhakompressio

Kun nauhurin mittarit menevät punaiselle alueelle, on kotiäänittäjällä tuloksena aina säröytynyt ääni. Moniraitastudiossa voidaan valitsemalla tietoisesti liian suuri äänitystaso saada aikaan tehokkaita efektejä: esim. bassokitara tai bassorumpu voidaan saada selvemmin erottuvaksi tai virveliä kirpeämmäksi. Yleisenä sääntönä voisi sanoa, että nauhakompressio soveltuu iskuäänien muokkaamiseen, matalammat äänet tulevat aggressiivisemmaksi, mutta runsaasti diskanttia sisältävät äänet (esim. rumpujen pellit, viulut, triangeli..) taas menevät tukkoon. Liian voimakkaalla tasolla äänitettäessä särö lisääntyy ja äänen voimakkuus rajoittuu, mutta nauhakompression kompressoiva vaikutus on kuitenkin varsin pieni. Jos äänen voimakkuutta halutaan tasoittaa enemmän, siihen tarvitaan lisäksi limitteriä tai kompressoria. Etuna nauhakompression käytössä on se, ettei häiritsevää pumppausta ole lainkaan, kompressio on äärettömän nopea. Lisäksi nauhan pohjakohina vaimenee. Jotta saataisiin tehokas rajoitus, kannattaa kohinanvaimennin kytkeä pois päältä. (jos käytät Dolby A, Dolby SR tai Telcom C-4 kohinanvaimentimia, kokeile myös kohinanvaimentimen kanssa: nämä kun suodattavat ylimääräisiä särökomponentteja pois!). Toisaalta kohinanvaimennin nostaa yliohjattaessa äänitystasoa niin, että ääni säröytyy lähes jatkuvasti. Nauhan yliohjautumisen tuottama särö koostuu pääasiassa kolmannesta harmonisesta, joten nauhan aiheuttama särö poikkeaa selvästi putkilaitteiden aiheuttamasta, parillisten harmonisten säröstä ja toisaalta myös transistorilaitteiden korkeita harminisia sisältävästä säröstä.

Toisaalta: käyttämällä uudempia “high-level” nauhoja, suurta nauhanopeutta ja leveitä raitoja (esim. 15 tai 30 ips, 1/2″ 2 raitanauhaa) saadaan aikaan sunnilleen yhtä suuri dynamiikka kuin 16 bitin digitaalisysteemillä (ja tämä siis ilman mitään kohinanvaimentimia!). Siis hyvän soundin ja pienen pohjakohinan vuoksi tällainen erikoisempi nauhaformaatti on taas nousemassa suosioon masteroinnissa.